Apteekkarin neuvot.


helena_jalonen

Apteekkarimme Helena Jalonen on valmistunut proviisoriksi vuonna 2002 Kuopion yliopistosta. Hän on toiminut päätoimisesti proviisorina apteekissa yli 15 vuoden ajan ja lisäksi usean vuoden ajan lääketeollisuudessa sivutoimisesti. Hän on suorittanut proviisorintyöuransa aikana yrittäjyyteen liittyviä tutkintoja sekä toiminut erilaisissa asiantuntija- ja luottamustoimissa. Helena on pitänyt lukuisia esitelmiä ja luentoja työuransa aikana sekä kirjoittanut kymmeniä lehtiartikkeleita ja lisäksi alan oppikirjan. Bonusapteekin apteekkarina Helena on toiminut marraskuusta 2017 alkaen.

Julkaistu , julkaisija

Tukkoinen nenä

tukkoinen_nena

Toimiva hengitys on tärkeä elimistön hyvinvoinnille ja terveydelle. Terveen nenän limakalvon paksuus vaihtelee normaalisti päivän aikana, jolloin se voi ajoittain tuntua tukkoisuutena. Joskus nenän limakalvon turvotuksen vaihtelu on kuitenkin tavallista voimakkaampaa, jolloin se haittaa esim. yöunta.

Rauhallisessa hengityksessä ilma kulkee nenän kautta, jolloin nenän limakalvot kostuttavat ja lämmittävät hengitysilmaa tehokkaasti. Nenän värekarvojen liike kuljettaa limakalvolle takertuneet epäpuhtaudet liman mukana nieluun. Levossa normaalisti hengitetään nenän kautta; kyljellä nukkuessa alempana oleva sierain on turvonneempi, mutta tukkoisuus helpottaa aamulla ylösnousemisen jälkeen tavallisesti 15–30 minuutissa.

Kylmänä vuodenaikana sisäilma kuivattaa ja karstoittaa nenän limakalvoja. Myös sisäilman epäpuhtaudet ja tupakointi rasittavat nenän limakalvon normaalia toimintaa. Jatkuvampaa tukkoisuutta aiheuttavat mm. nenän sivuonteloiden akuutit ja krooniset tulehdukset, jatkuva tai jaksoittainen allerginen nuha, nenän rakenteellinen ahtaus ja nenäpolyypit. Lapsilla nenän tukkoisuuteen voi olla syynä kookas kitarisa tai vierasesine. Myös hormonaaliset tekijät vaikuttavat nenän toimintaan: raskauden aikana nenän limakalvo on normaalia turvonneempi, vaihdevuodet ja ikääntyminen puolestaan aiheuttavat limakalvojen kuivuutta ja siten lisää nenän tukkoisuuden tunnetta.

Idiopaattisen, ns. vasomotorisen nuhan, laukaisee yleisimmin lämpötilan vaihtelu, jolloin seurauksena on vetinen nuha ja usein myös lisääntynyt limakalvoturvotus. Joskus nenän limakalvon liikakasvu ja siitä johtuva tukkoisuus saattavat olla seurausta verisuonia supistavien paikallisesti käytettyjen nuhatippojen ja -sumutteiden liian pitkäaikaisesta käytöstä. Lisäksi ne usein vaurioittavat nenän limakalvoa. Siksi nuhatippoja ei pitäisi antaa pienille lapsille yli viiden päivän ajan eikä aikuisten tulisi käyttää niitä yhtämittaisesti yli kymmentä vuorokautta.

Hoida limakalvot kuntoon 

Nenän tukkoisuuteen voi olla useita syitä, mutta oikea hoito helpottaa elämää päivällä ja parantaa yöunta. Nenän tukkoisuuden hoito riippuu sen aiheuttajasta, joten ensisijaisesti se pyritään poistamaan jos vain mahdollista esim. allergiaa aiheuttava allergeeni huoneilmasta. Usein kuitenkin tarvitaan myös muuta hoitoa. Limakalvoa hoitavista lääkkeistä paikallinen nenäkortisoni vähentää tehokkaasti turvotusta. Lääkitys voi tarvittaessa olla jopa jatkuvaa, mutta myös ajoittainen parista viikosta kuukauteen kestävä lääkekuuri on parempi kuin satunnainen käyttö. Nenäkortisonin pitkäaikaisessa käytössä lähes kaikilla esiintyy sivuvaikutuksena limakalvon kuivumista ja mahdollisesti veren tihkumista. Tätä voidaan hoitaa kostuttavilla ja hoitavilla nenäsuihkeilla.

Nenän limakalvon kostutuksesta on hyötyä, olipa syy tukkoisuuteen mikä tahansa. Kostuttavat paikallishoidot edistävät nenäeritteiden poistumista ja vähentävät karstoittumista. Merisuola- tai öljypohjaisten nenänkostutustippojen tai -sumutteiden käyttö on hyödyllistä ja niitä voi käyttää jatkuvasti, sillä ne sisältävät ainoastaan limakalvoa hoitavia aineosia. Paikallisesti annettavilla hoidoilla pyritään vähentämään tulehduseritteiden muodostumista, poistamaan limaa sekä vähentämään limakalvojen ärsykealtistusta.

Nenäeritteitä voidaan irrottaa ja hajottaa limaa ohentavilla nenäsumutteilla tai mekaanisesti puhdistaa huuhtelemalla limakalvoja nenähuuhtelukannun avulla. Huuhteluun käytettävä kannu pitää muistaa puhdistaa ja steriloida säännöllisesti. Jos nenähuuhtelukannun käyttö ei houkuttele, apteekista on saatavana limakalvoja kostuttavia ja hoitavia nenäsuihkeita.

Tuotteita avuksesi:

Kuiva nenä

Tukkoinen nenä

Poskiontelontulehdus

© Helena Jalonen, apteekkari

 

Voiko nenäsumutteesta tulla riippuvaiseksi?

Kyllä nenäsumutteeesta voi tulla riippuvaiseksi. Tapaan apteekissa vuodessa useita asiakkaita, jotka ovat tulleet riippuvaiseksi nenäsumutteista. Jos käytät verisuonia supistavia aineita sisältäviä sumutteita pitkän aikaa, limakalvot kuivuvat. Tällöin elimistö yrittää korjata tilannetta tuottamalla enemmän kudosnestettä, joka puolestaan turvottaa limakalvoja ja tukkoisuus pahenee. Tästä seuraa vaarallinen noidan kehä eli mitä enemmän sumutat, sitä enemmän nenä tuntuu tukkoiselta. Siksi tällaisia avaavia sumutteita tulisi käyttää korkeintaan 7 päivää yhtäjaksoisesti

Paras tapa on lopettaa kokonaan verisuonia supistavan sumutteen käyttö ja kokeilla sen sijaan suolaliuosta. Se kosteuttaa kuivia limakalvoja ja sitä voidaan käyttää pitkäänkin. Moni raskaana oleva nainen kärsii nenän tukkoisuudesta, suolaliuoksesta voi olla apua myös heille. Jos nenän tukkoisuus pitkittyy, ota yhteyttä lääkäriin.

Sovellus

Proviisori Pauliina Nyberg

bonusjarjestelma

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Nujerra flunssa

nujerra_flunssa

Flunssa eli nuhakuume on suomalaisten yleisin sairaus. Pahinta flunssakautta ovat syksy ja talvi. Usein kuvitellaan, että kylmettyminen aiheuttaa flunssan, mutta kyse on virustartunnasta. Flunssa leviää käsien tai ilman kautta, useimmat virukset tarttuvat vain lähietäisyydeltä. Flunssa tarttuu siis pisaratartuntana, joten parasta on yskiä ja aivastaa nenäliinaan tai hihaan. Antibiootit ovat virustauteihin tehottomia. Hyvä puolustuskyky auttaa elimistöä torjumaan sitä pommittavia, jatkuvasti muotoaan muuttavia viruksia. Yleistä puolustuskykyä voi vahvistaa suosimalla terveellisiä elämäntapoja, kuten syömällä monipuolista ruokaa, lepäämällä riittävästi ja liikkumalla säännöllisesti. Tautien jyllätessä on tärkeä muistaa hyvä käsihygienia ja muistaa huolehtia riittävästä vastustuskykyä tukevien vitamiinien ja hivenaineiden saannista. Flunssan pääoireet ovat kurkkukipu, nuha ja yskä. Nuha ja nenän tukkoisuus ovat pahimmillaan muutama päivä flunssaoireiden alkamisesta. Yskä voi kestää useita viikkoja. Normaalisti flunssa kestää muutamasta päivästä jopa kahteen viikkoon. Pahimmat flunssan oireet yleensä vähenevät 4 – 5 sairauspäivän jälkeen.

Flunssaisena tärkeintä on levätä riittävästi. Aktiivisesta kuntoliikunnasta on pidettävä reilu tauko, jotta pystyy välttämään mahdolliset jälkitaudit. Liikuntaharrastuksia voi jatkaa kun on täysin tervehtynyt. Aikuisen flunssapotilaan on syytä mennä lääkäriin jos nousee korkea kuume, voimakas uupumus tai hengittäminen on raskasta. Lääkärin arvio on tarpeen myös, jos jo helpottaneet oireet uusivat parin viikon kuluessa. Lapsella lääkärikäynnin kynnys on matalampi.

Lievitä oireita ja parane nopeasti

Normaalisti flunssa paranee potemalla, mutta paranemista voi nopeuttaa ja oireita lievittää oikeilla valmisteilla. Tukkoista nuhanenää voidaan hoitaa nenän limakalvoja supistavilla nenäsuihkeilla. Lisäksi merisuolapohjaiset nenäsumutteet auttavat limaa irtoamaan poskionteloista. Kuivaa nenän limakalvoa voi parannella hoitavilla ja kosteuttavilla joko merisuola- tai öljypohjaisilla suihkeilla. Niistämisestä auenneita ja rohtuneita nenänpieliä voidaan hoitaa nenä tai muulla tehokkaasti limakalvovaurioita hoitavalla voiteella. Lisäksi tukkoisuutta ja kurkun karheutta voi lievittää imeskeltävillä pastilleilla, joista hampaiden kannalta on parempi valita sokeriton vaihtoehto. Nielua puuduttavat ja desinfioivat imeskeltävät tabletit auttavat jos kurkku on kipeä. Kuumetta ja lihassärkyä voidaan vähentää käyttämällä särkylääkettä tarvittaessa. Käytettäessä juotavaa kipulääkettä tulee samalla huolehdittua myös nesteytyksestä, sillä kuumeessa lämmin keho haihduttaa normaalia enemmän ja elimistön nesteen tarve lisääntyy. Höyryhengitys auttaa puhdistamaan hengitysteitä ja irrottaa limaa. Höyryn ei tarvitse olla kuumaa vaan miellyttävän lämpöistä. Apteekista voi ostaa höyryhengityslaitteen eli inhalaattorin. Yskänlääkkeiden teho on melko huono, mutta mikäli ärsytysyskä haittaa esimerkiksi yöunta tai työntekoa, voi käyttää yskänärsytystä hillitsevää lääkettä tarvittaessa. Hunaja, eukalyptusöljy tai mikä tahansa nielua kosteuttava neste saattaa helpottaa erityisesti ylähengitystieinfektioihin liittyvää yskää. Kysy lääkkeiden valinnasta, sopivuudesta ja muista hoitovaihtoehdoista aina apteekista.

Tue vastustuskykyäsi

C- ja D-vitamiini sekä auringonhattuuute (echinacea) vahvistavat elimistön puolustusmekanismeja. Niiden teho flunssan hoidossa on osin ristiriitaista, mutta useat tutkimukset ovat osoittaneet niiden voivan vähentää flunssan kestoa ja vähentää oireiden vaikeutta eikä niiden käyttöön liity haittavaikutuksia. Tutkimusten mukaan punahattu on tehokas etenkin flunssan ennaltaehkäisyssä. C-vitamiini puolestaan voi vähentää flunssan oireita ja lyhentää oireiden kestoa, mutta silloin annoksen on oltava suuri, jopa 3-6 grammaa vuorokaudessa ja sen käyttö tulisi aloittaa heti ensioireista. Sinkin hyöty flunssan ehkäisemisessä ja taudista toipumisessa perustuu sen paikallisiin vaikutuksiin nielussa. Siksi nieltävistä sinkkitableteista ei ole hyötyä flunssassa, vaan sinkin on oltava sellaisessa muodossa,että se vaikuttaa nielun alueella. Sinkkiä tulisi saada päivän aikana yhteensä noin 80 mg. Sinkin käyttö kannattaa aloittaa heti flunssan alettua, viimeistään vuorokauden sisällä ensimmäisten oireiden ilmestymisestä, ja käyttöä voi jatkaa tällä annoksella muutamista päivistä viikkoon. Jos sinkin käytön aloittaa useita päiviä flunssan alkamisen jälkeen, ei siitä luultavasti ole enää hyötyä.

Tutustu kaikkiin flunssaa lievittäviin valmisteisiimme.

© Helena Jalonen, apteekkari

Lue myös helenan vinkit tukkoisen nenän hoitoon.

bonusjarjestelma

Lue koko viesti
Lisätietoja:: flunssa, kuume, nuha, yskä